Aiforsite logo for testing dark background

Vuonna 2022 levitämme siivet kansainväliseen kasvuun

2022 on kansainvälistymisen ja kasvun vuosi

Katsomme tulevaisuuteen innosta puhkuen. Tuleva vuosi tulee olemaan asiakaslähtöistä markkinointia, uusia kumppanuuksia, uusia työntekijöitä sekä kansainvälisesti skaalautuvaa kasvua ja tuotantokelpoista tekoälyä.

Olemme pohjustaneet ensi vuoden tekemistä strategisella suunnittelulla ja tänä vuonna aloitetuilla kehitysprojekteilla, joiden ensimmäiset tulokset julkistamme vuonna 2022. Yhtiön johto, henkilöstö, hallitus ja sijoittajat ovat sitoutuneita yhdessä sovittuihin tavoitteisiin. Kerromme suunnitelmistamme tarkemmin ensi vuonna.

2021: kirkastettu strateginen fokus – rakentamisen tuottavuus

Rakentamisen tuottavuuden parantaminen on noussut Aiforsiten mission keskeiseksi teemaksi, joka resonoi vahvasti rakennusalan tarpeiden kanssa. Ala hakee uudenlaista tehokkuutta ja laatua sekä keinoja tuottavuusongelman ratkaisemiseksi.

Kehittämämme etävalvonta-, video- ja paikkatietoteknologian avulla rakennustyömaa ja rakentamisen arvoketjun kaikki sidosryhmät pystyvät vaikuttamaan tuottavuuden parantamiseen yksinkertaisten päivittäisten tekojen kautta. Kaikilla osapuolilla on jatkuvasti reaaliaikainen tilannekuva sekä kiistaton visuaalinen ja numeerinen data työn etenemisestä.

Aiforsite auttaa tekemään rakennustuotannon prosesseista läpinäkyviä, etävalvottuja ja hyvin dokumentoituja. Näin eri työvaiheissa hukkaa aiheuttavat juurisyyt saadaan selville ajoissa ja tietoon perustuvat toimenpiteet voidaan kohdistaa oikein. Aikataulu pitää, oikeat tekijät ja materiaalit ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja kustannuksia säästyy.

Uusia jäseniä hallitukseen

Vuonna 2021 yhtiön hallituksen kokoonpano vahvistui kahdella uudella kovan luokan ammattilaisella, kun sijoittajakierroksen päätteeksi saimme hallitukseen mukaan Peikko Groupin myynti- ja markkinointijohtaja Kim Salvénin ja A-Insinöörien CEO Jyrki Keinäsen.

Rahoituskierros maaliin

Loppukeväällä 2021 toteutetulla sijoituskierroksella Aiforsite keräsi kasvunsa tueksi 3,9 miljoonaa euroa. Sijoittajat vakuuttuivat Aiforsiten kehittämän ratkaisun kansainvälisestä kasvupotentiaalista.

Asiakaskunta kasvoi ja vahvistui

Alati muuttuvassa toimintaympäristössä oppimisen nopeudesta on tullut yritysten uusi kilpailuetu. Opimme jatkuvasti jokaisesta projektista, hiomme ratkaisuamme ja palvelumalliamme yhdessä asiakkaiden kanssa. Asiakaskuntamme on kasvanut ja vahvistunut kuluneen vuoden aikana.  Monen yrityksen kanssa yhteistyö jatkuu uusien rakennusprojektien merkeissä ja on siirtymässä kumppanuusmalliin.

Palvelemme maamme johtavia rakennuttajia ja projektinjohtourakoitsijoita. Vuonna 2021 julkaisimme referenssivideot yhteistyöstä Haahtelan, EKE-Rakennuksen, SRV:n ja Helenin kanssa. Ulkomailla Aiforsiten teknologia käytettiin mm. Norjassa, Tanskassa, UK:ssa ja Microsoftin työmaalla Intiassa.

Henkilöstö lähes tuplaantui ja monipuolistui

Kasvustrategiansa mukaisesti, Aiforsite on vuonna 2021 palkannut riveihinsä useita uusia rakentamisen, ohjelmistokehityksen, myynnin ja markkinoinnin sekä taloushallinnon osaajia. Henkilöstön määrä miltei tuplaantui vuoden takaiseen verrattuna. Meno on kansainvälistä jo nyt, sillä meillä työskentelee eri kansallisuuksien edustajia ja työkielenä on englanti.

Yhtiössä on mielettömän kova tekemisen ja kehittämisen meininki. Hyvä yhteishenki, keskinäinen luottamus ja kunnioitus tuntuvat ja näkyvät päivittäisessä työssä. Kehitämme jatkuvasti sisäisiä prosesseja ja vuoden aikana olemme ottaneet käyttöön uusia toimintamalleja.

Tuotekehitys on siirtynyt Scrum-malliin ja keskittänyt prosessiseurannan ja dokumentoinnin Jira Confluenceen. Perässä seuraa palvelu ja markkinointi, mikä, itse asiassa, on vielä poikkeuksellista tämän tyyppisessä palveluyrityksessä.

Analytiikka- ja tekoälyteknologian kehitys jatkui

Olemme kehittäneet teknologian, palveluiden ja toimintamallien skaalautuvuutta sekä aloittaneet siirtymisen seuraavaan analytiikan ja tekoälyn kehittämisvaiheeseen. Tavoitteena on automatisoida monia datankeruuprosesseja ja keskittää kaikki toiminnallisuudet vahvemmin omaan AIC-alustaan.  Pyrimme tuottamaan lisäarvoa asiakkaillemme kokonaisratkaisulla, jolla voi aidosti vaikuttaa rakentamisen tuottavuuden parantamiseen.

Voittoja kansainvälisissä innovaatiokilpailuissa

Vuonna 2021 osallistuimme kahteen kansainväliseen innovaatiokilpailuun ja sijoituimme molemmista palkintosijoille. KEKO Ecosystem -projektin haasteessa toukokuussa 2021 ratkottiin suunnittelu- ja rakennusvaiheen aikana kerättävän datan hyödyntämistä. Aiforsiten voittava ratkaisu keskittyi rakennusmateriaali- ja henkilöresurssivirtojen automatisointiin. KEKO Ecosystemin projektin taustalla on ollut VTT, Nokia, Kone, YIT, Caverion, Halton ja Netox.

Marraskuussa 2021 sijoituimme toiselle sijalle RIL:n Solution2021-hackathonissa. Kilpailun haasteessa pohdittiin, miten infrahankkeessa kerättävästä ympäristöseurantadatasta saa kaiken irti. Aiforsiten tiimi hyödynsi tekoälyä datan analysointiin ja visualisointiin ja kehitti uuden ratkaisun Aiforsiten VisualSite-konseptin ja olosuhdeseurantajärjestelmän pohjalta.

Mikä vuosi, kerta kaikkiaan! Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille, asiakkaille, työntekijöille ja sijoittajille kuluneesta vuodesta!

Kari Hirvijärvi
Aiforsite Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja

Jaa sosiaalisessa mediassa.