Aiforsite logo for testing dark background

Reaaliaikainen tuottavuusanalytiikka on rakennusalan seuraava iso juttu

Reaaliaikainen tuottavuusanalytiikka on rakennusalan seuraava iso juttu, ja Aiforsite tarjoaa työmaajohdolle siihen konkreettiset työkalut. Reaaliaikaisen tuottavuusanalytiikan avulla voit varmistaa aloitusedellytykset, kasvattaa häiriöttömän työajan osuutta mestoilla sekä parantaa työn virtausta tuotantoalueilla.

Lopputulos? Aikataulussa valmistuva hukkavapaa työmaa.

Häiriöttömän työn osuus on kriittinen tekijä

Rakennusalalla tuottavuus on ollut kuuma aihe jo pitkään, mutta asiasta puhutaan lähinnä isoissa foorumeissa ja seminaareissa. Rakennustyömailla tuottavuudesta ei puhuta arjen pyörityksessä juuri sillä sanalla. Työnjohtajat puhuvat arkisemmin aikataulussa pysymisestä ja yllättävien tilanteiden selättämisestä.

Tuottavuudessa on kyse siitä, kuinka hyvin käytössä olevia resursseja hyödynnetään. Tehdään enemmän vähemmällä sovitulla laadulla. Tämä tarkoittaa, että päivittäinen tuotantonopeus on riittävä ja korreloi aikataulun ja kustannusten kanssa. Jotta työ olisi tuottavaa ja tehokasta ei saisi olla ylimääräisiä ennalta aavistamattomia tilanteita. Kuitenkin niitä tulee työmailla eteen jatkuvasti.

Prosessin sujuvuuden näkökulmasta kyse on erityisesti siitä, kuinka suuri osuus projektiin käytetystä ajasta on häiriötöntä työaikaa. Reaaliaikainen tuottavuusanalytiikka on uusi keino rakennusalan tuottavuusongelman ratkaisemiseen.

Mitä on reaaliaikainen tuottavuusanalytiikka?

Reaaliaikainen tuottavuusanalytiikka muuttaa abstraktin termin mitattaviksi arvoiksi. Reaaliaikaisessa tuottavuusanalytiikassa mitataan häiriötöntä työaikaa ja peilataan sitä suunniteltuun aikatauluun.

Esimerkiksi asentajatiimille on varattu yhden työtehtävän suorittamiseen x h aikaa ja tehtävän valmistumiseen kuluu täsmälleen tuo aika. Tuottavuusanalytiikka kertoo meille kuinka suuri osuus tuosta ajasta kului varsinaisen työn suorittamiseen.

Mitä sitten? Työmaajohto näkee järjestelmästä, kuinka monta työntekijää oli tiettyyn tehtävään suunniteltu, kuinka monta oli todellisuudessa paikalla ja mitä töitä tekemässä, onko tehtävä valmistunut suunnitellun aikataulun mukaisesti.

Hyödyntämällä ratkaisua projektista toiseen työmaanjohto:

  • oppii paljonko työtehtävien suoritus vaatii aikaa todellisuudessa
  • hyödyntää sitä tietoa urakkatöiden tehostamiseksi
  • on aina tilanteen päällä

Miksi asentajan tuottavuudesta pitää olla kiinnostunut?

Voimakkaasti aliurakointiin tukeutuvassa rakentamisessa pääurakoitsijat saattavat helposti ajatella niin, että kunhan asiasta on sovittu tietyllä tavalla on yhdentekevää, miten se aliurakoitsija sen tekee. Hänen vastuunsa, hänen riskinsä.

Jos vaikkapa putkiurakoitsija ilmoittaa, että tekee urakan kiinteällä hinnalla kymmenessä viikossa ja pitää lupauksensa, pääurakoitsijaa ei useinkaan kiinnosta, kuinka tuottavia putkifirman asentajat ovat. Totuus voi kuitenkin olla, että sovitusta kymmenestä viikosta 60 % on tyhjäkäyntiä.

Alan toimijoiden on aika muuttaa ajattelutapaa ja katsoa asioita uudesta perspektiivistä. Rakentaminen on joukkuepeliä ja jokaisen työpanos vaikuttaa lopputulokseen. Liian isot aikataulupuskurit ovat hukkaa, joihin tuottavuusanalytiikan avulla voi vaikuttaa. Yhdessä voimme vaikuttaa koko hankkeen tehokkuuteen ja tuottavuuteen.

Tuottavuus insertti

Myös tuottamattomaan työhön, kuten odotteluun ja materiaalien tai työkalujen etsimiseen, työmaalla käytetty aika on hukkaa.

Tuottavuusanalytiikka tekee hukan näkyväksi, auttaa tunnistamaan häiriöiden juurisyyt ja poistamaan poikkeamat. Analyysejä voidaan tehdä tuotantoalue-, työtehtävä- ja resurssitasolla.

Kun hyödynnät reaaliaikaista tuottavuusanalytiikkaa johdonmukaisesti kaikissa rakennusprojekteissasi, saavutat huikeita pitkän aikavälin hyötyjä: lyhennät projektien valmistumisaikoja, parannat rakentamisen laatua ja varmistat erinomaisen dokumentoinnin.

Miten reaaliaikainen tuottavuusanalytiikka toimii käytännössä?

Aiforsiten kehittämä reaaliaikainen tuottavuusanalytiikka perustuu erityisesti paikkatietoon ja visuaaliseen tilannekuvaan. Työkalut ja asentajat varustetaan paikantimilla (henkilötietoja ei tallenneta, eikä tarkoituksena ole seurata yksittäisiä henkilöitä), jotta voidaan seurata häiriötöntä työaikaa sekä havaita poikkeamat, kuten poistumiset tuotantoalueelta.

Tiedonkeruu on pitkälle automatisoitu eikä vaadi työnjohdolta ylimääräisiä työtunteja tai tietojen syöttämistä manuaalisesti.

Hyödyntäessäsi ratkaisua ensimmäistä kertaa, muodostat paremman käsityksen siitä, kuinka paljon eri työtehtäviin kuluu aikaa todellisuudessa ja mitkä seikat aiheuttavat hukkaa.

Kun olet seurannut tuottavuutta useammassa projektissa pidemmän ajan, alat oppia tekemään jatkuvia parannustoimia uudella tavalla. Voit verrata työtehtävien suorituksia aikaisempiin ja varmistat, että aiemmin saavuttamanne parannukset seuraavat mukana uusiin projekteihin.

Tuottavuusinsinööri – rakennusalan etsivä

Mitä reaaliaikaisen tuottavuusanalytiikan käyttöönotto edellyttää?

  1. Ratkaisun käyttöönotto edellyttää ennen kaikkea halua ratkaista rakennusalan tuottavuusongelma. Reaaliaikainen tuottavuusanalytiikka on rakennusalan seuraava iso juttu, ja Aiforsiten käyttäjänä olet edelläkävijä alan tuottavuusongelman ratkaisemisessa.
  2. Konkreettisella tasolla reaaliaikainen tuottavuusanalytiikka edellyttää digitaalisten työkalujen käyttöönottoa ja tiedonkeruun automatisointia reaaliaikaisen tilannekuvan saamiseksi.
  3. Kolmas edellytys on avoin kommunikaatio kumppanien kanssa hukan poistamiseksi. Tämä ei edellytä suurta muutosta nykyisiin prosesseihinne, sillä työmaa- ja aliurakoitsijapalaverit ovat osa arkeasi jo nyt. Reaaliaikainen tuottavuusanalytiikka tarjoaa edellytykset käydä keskustelut tiedon perusteella ja esittää konkreettisia toimenpide-ehdotuksia tilanteen parantamiseksi.
Tuottavuussitaatti

*Aalto-yliopiston tutkimusraportti ”Hukka LVI- ja sähkötöissä”, 2021

Jaa sosiaalisessa mediassa.