Rakennusalan toiminnan hukka on muihin toimialoihin verrattuna korkea. Jopa 60 prosenttia työajasta työmailla on hukka-aikaa. Seisokit johtuvat mm. suunnitelmien puutteista, rakennusmateriaalien ja hankevaiheen etenemisen odottelusta sekä työvälineiden hausta. Työmaiden tehottomuus johtaa myös laatuongelmiin, valmistumisen viivästymisiin ja taloudellisiin tappioihin. Aiforsiten suunnittelema tekoälyä hyödyntävä tuotannonohjaus- järjestelmä on vakuuttanut rakennusalan yritysten lisäksi rakennuttajat ja sijoittajat. Etävalvonnan mahdollistava järjestelmä on otettu käyttöön useilla työmailla muun muassa Norjassa, USA:ssa, UK:ssa, Tanskassa ja esimerkiksi Microsoftin työmaalla Intiassa.
Suomalaiset sijoittajat tukevat Aiforsiten kasvua 3,8 miljoonalla eurolla
Sijoittajat näkevät Aiforsiten kehittämässä järjestelmässä ja sen käyttäjille suunnatuissa tukipalveluissa maailmanlaajuista potentiaalia. Pandemia-aika on lisännyt etäyhteyksien päästä tapahtuvan työmaaseurannan ja johtamisen hyötyjä entisestään. Toteutetulla sijoituskierroksella Aiforsite keräsi kasvuunsa 3,8 miljoonaa euroa. Vanhojen sijoittajien Kiilto Ventures ja Futuragallery Oy:n lisäksi uusina sijoittajina mukaan lähtivät A-Insinöörien tytäryhtiö AINS Ventures Oy, teollisuusneuvos Rauno Mattila, Tulipyörä Oy ja Troll Ventures Oy. Sijoitukset mahdollistavat Aiforsiten nopeamman skaalautumisen ja tavoitteellisen kasvun valituissa kohdemaissa Suomen toimintojen kasvattamisen rinnalla.
– Olemme liikkeellä oikeaan aikaan, kun rakennusala hakee uudenlaista tehokkuutta ja laatua. Nykyiset asiakkaamme Suomessa ja ulkomailla vakuuttivat sijoittajat kasvumahdollisuuksistamme. Edistyksellinen tuotannonohjausjärjestelmämme tuottaa uudenlaista läpinäkyvyyttä ja tehoa rakennusalan projekteihin eri puolilla maailmaa, kertoo Aiforsiten toimitusjohtaja Kari Hirvijärvi.
Käytännöllinen ja skaalautuva järjestelmä mahdollistaa myös etätyöskentelyn
Aiforsiten kehittämä järjestelmä muuttaa työmaiden tuotannonohjausta ja laadunvalvontaa. Järjestelmä hyödyntää anturi- ja videoteknologiaa sekä tekoälyä. Järjestelmän kautta työmaa ja rakentamisen arvoketjun kaikki osapuolet saavat jatkuvasti ajantasaisen tilannekuvan ilman työmaakäyntejä. Reaaliaikainen tilannekuva täsmentyy työmaan resurssien paikkatiedolla, jota kertyy työmailta aika-, paikka-, ja tehtäväsidonnaisesti. Näin hukkaa aiheuttavat syyt saadaan selville ja tietoon perustuvat toimenpide- ja korjausehdotukset kohdistuvat oikein. Aiforsiten avulla työmaa- ja sidosryhmätoiminta tehostuu jokaisen tehtävän aikana, mikä varmistaa aikataulussa pysymisen ja vähentää taloudellisia projektiriskejä. Työn laatu on seurattavissa dokumentoidusti ja vastuut voidaan selvittää luotettavasti ongelmatilanteissa myös projektin jälkeen.
Aiforsite lehdistötiedote (pdf).
Lisätietoja antaa:
Aiforsite Oy
toimitusjohtaja Kari Hirvijärvi
puh. + 358 44 760 0410
kari@aiforsite.com
aiforsite.com
Rakennusteknologiayritys Aiforsiten tavoitteena on ratkaista rakentamisen tuottavuusongelma. Aiforsiten älykäs teknologiaratkaisu Artificial Intelligence for Construction (AIC) mahdollistaa tiedolla johtamisen osana rakennustyömaiden digitalisointia. Espoon Keilaniemessä sijaitseva yritys on perustettu vuonna 2016 ja se toimii maailmanlaajuisesti