Aiforsite logo for testing dark background

Kiilto Ventures sijoittaa Aiforsiteen, joka muuttaa rakennusalaa tiedon avulla

Aiforsite-Control-Room

Kiilto Ventures on tehnyt pääomasijoituksen Aiforsiteen, joka on kehittänyt datavetoisen tuotannonohjausratkaisun ja kolmannen osapuolen alustan rakennusalalle. Ratkaisu mahdollistaa asiakkaan projektien läpimenoajan puolittamisen ja kannattavuuden kaksinkertaistamisen IoT:n, datan ja tekoälyn avulla.

Kiilto Venturesin sijoitus tarjoaa Aiforsitelle tarvittavat resurssit kasvun ja kansainvälistymisen vauhdittamiseen keskipitkällä aikavälillä. Lisäksi Kiilto ja Aiforsite selvittävät Kiillon verkoston tarjoamia tuotekehitykseen ja kaupallistamiseen liittyviä yhteistyömahdollisuuksia.  

Investoinnin ansiosta Aiforsite voi jatkaa kunnianhimoista kasvu- ja kehitysstrategiaansa. Rakennusalan tulevaisuuteen suuntautuneena toimijana Kiilto näkee yhteistyössä kiinnostavia mahdollisuuksia.

– Rakennusala on mielenkiintoisessa vaiheessa, jossa tuottavuutta, laatua ja resurssitehokkuutta voidaan parantaa radikaalisti. Aiforsite tarjoaa mahdollisesti koko toimialan kehitystä edistävän kokonaisvaltaisen ratkaisun, ja me Kiillolla haluamme tukea ja edesauttaa tällaista kehitystä, toteaa Kiillon liiketoiminnan kehitysjohtaja Ville Solja Kiilto Venturesin puolesta.

Tavoitteena kannattavuuden parantaminen koko toimialalla

Aiforsiten asiakkaisiin kuuluu jo nyt suuria rakennusliikkeitä ja teollisuuden toimijoita Suomessa, Yhdysvalloissa ja Norjassa, ja ratkaisua on hiottu asiakkaiden kanssa yli viidelläkymmenellä rakennustyömaalla. Investointi takaa yritykselle voimakkaamman kasvun ja kansainvälistymisen edellyttämät resurssit.

– Rakennusalan yrityksissä kautta koko toimialan on herätty prosessien tuottamattoman käyttöajan määrään ja kannattavuuden parannusmahdollisuuksiin. Siksi ajoitus Aiforsiten vahvemmalle kasvulle on erinomainen, sanoo Aiforsiten toimitusjohtaja Kari Hirvijärvi.

– Meillä on loistava ratkaisu ja tiimi globaalissa mittakaavassa, valmiit kasvusuunnitelmat ja nyt myös riittävät resurssit niiden toteuttamiseen. Nyt tuntuu, että tie on avoinna onnistuneelle yhteistyölle ja kasvulle, lisää Aiforsiten operatiivinen johtaja Pyry Virrantaus.

Yhteistyötä monella tasolla

Aiforsiten ratkaisu on jo skaalautuva ja tuottaa merkittävää asiakasarvoa. Investoinnin myötä asiakasarvo kasvaa entisestään, kun järjestelmätietojen ontologiaa voidaan kehittää tukemaan eri tietolähteiden helpompaa käytettävyyttä ja analytiikkaa. Investointi myös mahdollistaa rakennusprosessin hallinnan automaatioasteen nostamisen tekoälyn avulla.

– Olen erittäin innoissani Kiilto Venturesin tuesta Aiforsitelle. Heidän tiiminsä on erittäin ammattitaitoinen ja sitoutunut siihen, mitä he tekevät. Heillä on kunnianhimoisia suunnitelmia, mutta jalat maassa. Lisäksi odotan itse innolla osallistumista yhtiön tulevaan menestykseen hallituksen jäsenenä, Solja lisää.

Kiilto Ventures on osa suomalaista perheyritystä Kiiltoa, jonka toiminta jakaantuu neljään liiketoiminta-alueeseen: rakentaminen, teollisuuden kiinnitysratkaisut, ammattihygienia ja kuluttajatuotteet. Kiilto on sitoutunut vastuullisemman, turvallisemman ja puhtaamman maailman rakentamiseen. Kiilto investoi voimakkaasti kasvuun ja uudistumiseen ja jatkaa määrätietoista innovointia sekä itsensä haastamista nykyisen ydinliiketoimintansa ulkopuolelle.
www.kiiltoventures.com

Aiforsite muuttaa rakennusalaa vahvan asiantuntemuksensa ja teknologisen osaamisensa avulla. Aiforsite-järjestelmän kehittäminen alkoi Espoon Keilarannassa vuonna 2016. Aiforsiten missio on ratkaista rakennusalan tuottavuusongelma laadusta ja työturvallisuudesta tinkimättä puolittamalla projektin läpimenoaika ja kaksinkertaistamalla sen kannattavuus.
aiforsite.com

Lisätietoja:

Ville Solja
liiketoiminnan kehitysjohtaja
Kiilto
ville.solja@kiilto.com
+358 50 329 5211

Kari Hirvijärvi
toimitusjohtaja
Aiforsite Oy
kari@aiforsite.com
+358 44 7600410

Jaa sosiaalisessa mediassa.